MAMANET -OHJAAJAT ESITTELYSSÄ

anna kk.jpg
ANNA KAJAVA

Olen Anna Kajava ja koulutukseltani olen psykologi ja psykologian opettaja,  (Venäjän valtiollinen pedagoginen yliopisto, Pietari). Sain opettajan pätevyyden Helsingin yliopistossa vuonna 2017.

Muutin Suomeen rakkauden perässä vuonna 2012, ja vuonna 2013 pääsin opiskelemaan Urheiluopistoon Kisakeskukseen ikäihmisten vertaisohjaajaksi, mikä oli hyvä lähtökohta varsinkin kielenopiskeluun. Kielitaitoni kehittyi nopeasti, koska integroituminen liikunnan avulla oli helppoa.

Opiskelu Kisakeskuksessa antoi minulle halua ja varmuutta mennä eteenpäin liikuntauralla. Olen ohjannut erilaisia ryhmiä jo vuodesta 2013. Liikutan kaikenikäisiä liikkujia vetämissäni jooga-, kehonhuolto-, vesijumppa, asahi-, zumba- ja kuntosaliryhmissä, lisäksi pidän yksilötunteja.  Parhaillaan opiskelen liikuntaneuvontaa  Pajulahden Urheiluopistossa, 
 

Olen Nelumbo Ry:n perustaja sekä puheenjohtaja. Seuran tarkoituksena on edistää maahanmuuttajien fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia liikunnan keinoin. Ohjaan ja motivoin yhdistyksen toimintaan osallistuvia henkilöitä ja erilaisia ryhmiä.
 

"Mamanet antaa kaikille naislille iloa ja varmuutta. Mamanet on helppo ja matala kynnyksen laji. Se sopii hyvin sekä aloitejiolle että kokeneemmille liikuntaharrastajille.  Minulle on tärkeää, että jokainen pystyisi liikkumaan omalla tasollaan ja saisi nautittua liikunnan ilosta."

Amina.jpg
Dilek 26-10.19.jpg
AMINA MOHAMUD

Olen Amina ja liikunta on aina ollut jollakin tavalla osa elämääni ja olen onnellinen, että olen löytänyt tähän hektiseen ruuhkavuosiin sopivan lajin, jota voin myös ohjata.

Heti ensimmäisestä kerrasta lähtien Mamanetissä minua puhutteli sen yksinkertaisuus sekä yhdessäolo toisten naisten kanssa.

Mamanetin lisäksi harrastan lenkkeilyä ja ehtiessäni käyn kuntosalilla. Ohjaan tällä hetkellä Mamanetiä Mellunmäessä.

Olen syntynyt Somaliassa ja viettänyt suurimman osan elämästäni täällä. Tänä vuonna on tarkoitus syventää omaa liikuntakoulutustani ja osaamistani 

 

Olen kiinnostunut syventämään osaamistani myös liikunnasta osana kokonaisvaltaista hyvinvointia.

DILEK BELGEN KIRGIZ

Olen Dilek Belgen, Sumana ry:n perustaja (Suomen Maahanmuuttajanaisten- ja Nuorten Liikunta ry.)
 

Olen kotoisin Turkista, nykyään asun  perheeni kanssa Myllypurossa. Ohjaan Zumbaa sekä naisten vesiliikuntaa, joista AquaZumba on todella suosittua nykyään, perinteisten vesijumppien ohessa. 

Mamanettiä olen ohjannut vuodesta 2018 alkaen Helsingin kaupungin vuorolla maanantaisin Vuosaaressa, ja ohjaan ja esittelen lajia myös Fimun tapahtumissa. 

Olen käynyt Kisakeskuksen Urheiluopiston liikunnan vertaisohjaajakoulutuksen sekä Zumba ZIN -ohjaajakurssin. 

Portti%2525203_edited_edited_edited.png

Olen Olga Travkina, voimistelun ammattilainen sekä kouluttaja. Toimin ohjaajana Fimu ry:n jäsenseura Portti ry:ssä. 

 

Minulla on myös koulutus kansainvälisiin erotuomaritehtäviin. Lajini ovat Mamanetin lisäksi lentopallo ja koripallo.
Muutettuani Helsinkiin olen ensimmäisestä päivästä alkaen työskennellyt vanhempien ryhmien kanssa
Inkeri-Kuscusissa ja venäläisten ryhmissä.

Mamanet-projekti kiinnosti minua sen vuoksi, että laji sopii hienosti yli 55-vuotiaille.  Huolimatta koronoviruksesta olemme pelailleet ja harjoitelleet mamanettia kadulla jo 3 viikkoa

 

OLGA TRAVKINA